Syntyipä kerran tavalliseen perheeseen tyttö, joka näki jo lapsena niin paljon epätavallisia asioita ihmisten välisissä suhteissa, että tyttö päätti olla sitomatta itseään koskaan kehenkään ja säilyttää vapautensa ehdottomasti.
Tyttö muutti kaupunkiin ja sai paljon ystäviä, teki paljon töitä ja nautti paljon vapaa-ajastaan. Reipas ja puhelias tyttö sai helposti seuraa. Koska tyttö oli tehnyt itselleen selväksi, ettei etsinyt itselleen prinssiä, jonka kanssa elää loppuelämänsä, vaan mielummin seuralaisen, jonka voisi unohtaa, kun juhla muuttuisi arjeksi, hän oppi nopeasti säännöt siihen peliin, jossa nokkela tyttö voi hankkia paljon hauskoja ja kauniita asioita tuhlaamatta kolikkoakaan.
Vuodet kuluivat, ja tyttö alkoi tuntea itsensä liian vanhaksi asumaan alivuokralaisena nuorempien tyttöjen naapurihuoneessa. Oli aika opetella uuden pelin säännöt. Hetken seuralaiset vaihtuivat hyvissä osoitteissa asuviin työnantajiin, joiden vaimot olivat kadonneet, mutta joiden edelleen kauniit kodit kaipasivat hengetärtä. Palkkioksi tyttö sopi itselleen huoneen näistä ihanista asunnoista, ja sen verran seteleitä, että saattoi astua ovesta kadulle pukeutuneena, kuten hienon kaupunginosan naiset pukeutuivat. Tarpeen tullen tyttö saattoi hankkia vanhoilla säännöillä lisää kauniita ja kalliita tavaroita, mutta pian sen jälkeen oli vaihdettava työnantajaa, jotta vapaus säilyisi.
Kerran kävi vahinko, jonka tyttö huomasi liian myöhään, sikälikin, ettei enää ollut mikään tyttö. Hän päätti tehdä ratkaisunsa, ja piti lapsensa, vaikka huomasi pian, että se vasta vahinko olikin. Nyt ei vapautta ollut, lapsesta oli vaivaa, mutta niin oli sen isästäkin. Niin kauan, kun tyttö oli saanut tehdä mielensä mukaan, hän oli ollut mukavaa seuraa eikä ollut joutunut riitelemään kenenkään kanssa. Nytpä ei voinutkaan arjen ilmestyttyä vaihtaa paikkaa ja seuraa, ei. Lapsen olisi voinut jättää, mutta silloin sen isä ei enää olisi huolehtinut hänestä. Tyttö puri hammasta, riiteli ja oli hankala, ja yritti kestää tylsää elämää. Onneksi lapsi meni aikanaan kouluun, ja kesäisin sen saattoi lähettää sukulaisten luo maalle. Kun lapsi oli suunnilleen tarpeeksi vanha huolehtimaan itsestään, tyttö lähetti sen pois kotoa, juotti sen isälle paljon viiniä, laski kylvyn, kutsui lapsen isän sinne ja piti tämän väsynyttä ja humaltunutta päätä veden alla viimeiseen asti. Vahingoltahan sekin vaikutti.
Nyt tyttö oli taas vapaa etsimään onneaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti